Veikko Antero Murtoniemi s. 27.5.1921, kuoli tiistaina 18. maaliskuuta 2008 Kalajoen terveyskeskuksessa 86 vuoden ikäisenä. Kaipaamaan jäivät lähinnä puoliso ja lapset perheineen. Veikko Murtoniemi teki elämäntyönsä maanviljelinä Rautiossa. Hänen poismenonsa myötä poistui merkittävä osa rautiolaisuutta. Kuitenkin Veikon merkittävä työ rautiolaisten ja isänmaan puolesta on jälkipolvien käytössä ja hyödynnettävissä. Veikko Murtoniemi oli rautiolaisuuden ilmentymä. Hän oli aktiivisesti mukan yhteisten asioiden hoidossa ja hänelle oli rakkaita kotiseudun asiat. Veikko otti rohkeasti, mutta asiallisesti kantaa asioihin ja perusteli kannanottonsa perusteellisesti. Hän oli tasapuolinen ja luotettava asioidenhoitaja. Suuri tietämys eri elämänaloilta ja vahva elämän kokemus oli Veikon oikeudenmukaisen asioiden hoidon vahva perusta.
Haavoittui kahdesti
Isoserkkuni Veikko Murtoniemi palveli koulutuskomppania 16:ssa ja JR 29:ssä. Hän taisteli Suomen puolesta Kiipurossa, Kuuttilahdessa, Alavoisessa, Viteleessä, Tuuolksessa, Salmissa, Uuksussa, Nietjärvellä ja Kemissä. Hän haavoittui 19.7.1944 Nietjärvellä ja toisen kerran 7.10.1944 Kemissä. Sotilasarvoltaan hän oli korpraali.
Yhteiskunnallinen toiminta
Veikko Murtoniemi toimi Raution kunnanvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1950 - 1956 ja valtuuston jäsen hän oli vuosina 1947 - 1956. Raution kunnan liityttyä Kalajoen kuntaan 1973, Murtoniemi oli Kalajoen kunnanvaltuuston jäsen vuosina 1973 - 1984. Hän toimi Kalajoen kunnanvaltuuston ensimmäisenä varapuhemiehenä vuosina 1977 - 1981 sekä vuosina 1983 - 1984. Toisena varapuhemiehenä hän toimi vuonna 1982.
Murtoniemi toimi muun muassa asutus- ja maatalouslautakunnan jäsenä, MTK:n Raution osaston puheenjohtajana sekä Kalajoen Osuusmeijerin hallituksen puheenjohtajana. Hän kuului Kala- ja Pyhäjoen kuntain kansanterveystyön kuntainliiton liittovaltuustoon, Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton valtuustoon, MTK:n Keski-Pohjanmaan piirin sekä Keski-Pohjanmaan, Keski-Pohjan Juustokunnan johtokuntaan sekä Keski-Pohjanmaan meijeriliiton johtokuntaan, Jalostusmeijereiden liiton liittoneuvostoon, Keski-Pohjanmaan Tarkkailuyhdistyksen valtuuskuntaan, Korpelan Voiman kuntainliiton liittohallitukseen, Kalajoen Osuuskaupan hallitukseen sekä Visalan sairaalan kuntainliiton liittovaltuustoon.
Vapauden puolesta
Veikko Murtoniemi toimitti kirjan Vapauden puolesta. Sen julkaisija oli Raution Sotaveteraanit. Sotaveteraaniasia oli Veikolle todella tärkeä asia. Rautiossa paljastettiin muistomerkki sotaveteraaneille. Muistomerkin paljastustilaisuudessa vuonna 1983 Veikko Murtoniemi puhui muun muassa näin:
Tämä paikka, jossa nyt olemme, on Raution historiassa varsin merkittävä. Vuosikymmeniä sitten ovat Raution miehet lähteneet tältä paikalta kaksi kertaa kohti tuntematonta määränpäätä, ja varsin monelle lähtö oli viimeinen. Syksyllä 1939 alkoivat uhkaavat pilvet nousta isänmaamme taivaan ylle, ja tilanne kehittyi niin vakavaksi, että lokakuussa suoritettin yleinen liikekannallepano, miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin, niinkuin sanonta silloin kuului.
Raution miesten kokoontumispaikaksi oli määrätty Pöllän kansakoulu, tässä pihamaalla järjestäydyttiin rivistöön marssin aloittamista varten. Tilanteen vakavuus heijaistui lähtijäin kasvoilta, ilmoille kajahti sotilaille niin tuttu virsi "Jumala ompi linnamme", tuskin kukaan lähtijöistä oli tätä virttä sillä hartaudella aikaisemmin veisannut. Niin alkoi lokakuun pimenevässä illassa marssi kohti tuntematonta määränpäätä. Näistä lähtijöistä kymmenen miestä palasi kotiseudulleen valkoisissa arkuissa sankarivainajina kotikirkkomaan multaan peitettäväksi.
Monessa kodissa oli silloin suru ja murhe mittaamaton - elämä tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta - kuitenkin sen oli jatkuttava.
Talvisota päättyi raskaisiin rauhanehtoihin maaliskuussa 1940, mutta tämä rauhanaika ei muodostunut pitkäaikaiseksi, ehti kulua ainoastaan 15 kuukautta talvisodan päättymisestä, kun jälleen jaettiin miehille määräyksiä ylimääräisiin kertausharjoituksiin, nytkin oli kokoontumispaikkana Pöllän koulu. Nyt lähtijöinä oli Raution miesten lisäksi ne Karjalan miehet, jotka tänne olivat siirtolaisiksi tulleet, menetettyään talvisodan päättyessä kotinsa ja kotiseutunsa.
Voimme vain kuvitella mitä näiden lähtevien miesten mielessä liikkui, kuinka raskasta oli lähtö sotaan, toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Suurin osa miehistä oli perheellisiä. Kotiin jäi vaimo ja pienet lapset kyyneleet silmissä toivottamaan aviopuolisolle ja isälle siunattua matkaa. Moneen kotiin isä ei enää koskaan palannut, sillä kaksikymmentä miestä jotka silloin tästä lähtivät sai sankarikuoleman.
Koska tällä paikalla on tällainen historiallinen tausta, niin sotaveteraanien keskuudessa virisi ajatus vaatimattoman muistomerkin pystyttämiseen tähän pihan laitaan. Tähän luonnonkiveen on kiinnitetty laatta, jossa sanat: Tältä pihalta lähtivät Raution miehet talvisotaan 13.10.1939 ja jatkosotaan 18.6.1941. Raution Sotaveteraanit. Kotiseutuyhdistys.
Sotaveteraanien puolesta luovutan tämän muistomerkin Raution kotiseutuyhdistyksen hoitoon. Olkoon tämä veteraanikivi liittämässä eri sukupolvia toisiinsa tämän rakkaan isänmaan rakennustyössä. Veteraanien rivit harvenevat nopeassa tahdissa, ei ole kaukana se aika jolloin viimenenkin sotaveteraani saa kutsun viimeiseen iltahuutoon, toivoisin, että Raution kotiseutuväki tämänkin jälkeen kokoontuisi tämän kiven äärelle heidän muistoaan kunnioittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti