Isänmaallinen mies Elias Simojoki

Niilo Iisakki Simelius toimi Raution kappalaisena 1893-1900 siirtyen sen jälkeen Muhoksen kautta synnyinkuntansa Rantsilan kirkkoherraksi. Lauri Elias Simojoki syntyi Raution pappilassa vuonna 1899. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1919 ja kirjoutautui samana vuonna Helsingin Yliopiston jumaluusopin tiedekuntaan. Elias Simojoki oli perustamassa Akateemista Karjala Seuraa ( valajäsen numero yksi) ja hän toimi AKS:n varapuheenjohtajana 1922-23, sihteerinä 1923-24 sekä hallituksen jäsenenä 1934-37. Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustajaksi hänet kaksi kertaa vuosiksi 1933-39. Hän oli äärioikeistolaisen nuorisojärjestön Sinimustien johtaja vuosina 1933-36 sekä Mustapaita-järjestön perustaja ja päällikkö vuodesta 1937 kuolemaansa saakka.

Kun Suomen vapaussota alkoi Elias Simojoen syntymäpäivänä 1918, hän ja muutama muu Oulun lyseon 7. luokan poika keskeyttivät koulunsa siihen paikkaan. Simojoki oli valkoisten ryhmänjohtajan mukana muun muassa Reposaaren, Ahlaisten, Vammalan ja Vesilahden taisteluissa osallistuen myös 16. toukokuuta Helsingissä pidettyyn voittoparaatiin.
Keväällä 1919 Simojoki sai ylioppilaskirjoituksensa läpi, mutta tentit olivat vielä kesken, kun taas kuului taistelukutsu.
Aunuksen talonpoikien nousu kommunistihallintoa vastaan oli epäonnistunut keväällä 1919 ja avuksi Itä-Karjalaan marssi suomalaisia vapaaehtoisia, seitsemän heistä Oulun lyseosta. Kyse oli puhtaasta karkaamisesta, sillä koulu kielsi lähdön, samoin poikien vanhemmat. Runsaat kolme kuukautta kestänyt apuretki päättyi alkumenestyksen ja -innostuksen jälkeen noloon vetäytymiseen. Simojoki oli hetken venäläisten kommunistien vankinakin, mutta pelastautui hyppäämällä jäälauttojen sekaan jokeen.
Heti Aunuksen retken jälkeen Simojoki nähtiin Ylivieskan herättäjäjuhlilla. Syksyllä 1919 hän aloitti pappisluvut Helsingin Yliopistossa.

Kaunispiirteinen Elias oli Helsingissä kuvanveistäjä Viktor Janssonin mallina ja hänet alastomat miehen piirteensä on ikuistettu sekä Lahden sankaripatsaaseen että Tampereen vapauden patsaaseen, jotka valmistuivat 1921.

Vuoden 1921 lopulla Elias Simojoki kävi vielä kerran ottamassa vauhtia Itä-Karjalasta. Vienan ja Aunuksen kapinalliset tekivät silloin viimeisen yrityksensä kommunistihallintoa vastaan ja Suomesta koottiin jälleen vapaaehtoisia. Lyhyt alkumenestys kääntyi nytkin tappioksi. Suomen itsenäisyyspäivä 1921 sattui retken ajalle.

Elias Simojoen asema AKS:ssä oli keskeinen, sillä hän veti ja hahmotteli seuran progandan peruslinjat. AKS:n ensimmäinen valajäsen oli itseokeutettu juhlapuhuja, joka piti valasaarnat ja laati yhdessä E.E. Kailan kanssa AKS:n lippuvalan. Raution ja Kalajoen osuus oli tietyllä tavalla keskeinen AKS:n (1922-44) historiassa, sillä seuran puheenjohtajaksi oli valittu 1927 Vilho Helanen ( valajäsen 91) oli kalajokelais-ylivieskalaista sukua, itse tosin Oulussa syntynyt ja kasvanut.

Ylioppilas Simojoen ensimmäinen suuri puhe kuultiin Kansallisteatterin itsenäisyyspäivän juhlassa 1922. Se hätkähdytti yleisöä. Simojen puhe toi peittelemättömästi esille Suur-Suomen ajatuksen.

Simojoki liittyi Isänmaalliseen Kansanliikkeeseen heti, kun se perustettiin 1932 Lapuan liikkeen tultua lakkautetuksi Mäntsälän kapinan seurauksena. IKL meni komeasti eduskuntaan vuoden 1933 vaaleissa saaden 14 kansanedustajaa. Yksi heistä oli Kuopion läänin vaalipiiristä valittu Elias Simojoki, joka sai 3415 ääntä, mikä oli vaalipiirin toiseksi paras tulos. IKL:n edustajat marssivat eduskuntaan mustissa paidoissa ja sinisissä solmioissa. IKL:n äärioikeistolaisen nuorison Sinimustat- järjestö saikin puheenjohtajakseen Elias Simojoen.
Pommisuojan nimen saaneensa Viipurin sinimustien kerhohuoneessa Simojoki lausui:

"Me emme saa hetkeksikään unohtaa, että elämme tulivuoren juurella. Me emme saa unohtaa, että meidän maamme on kytketty militairsoidun suurvallan kupeeseen. Meidän täytyy muistaa, että on myöhä militarisoida Suomen kansaa silloin, kun Venäjän lentokoneskaaderit pommittavast Viipuria ja Helsinkiä soraläjiksi, ja rajaseudun kansa vetää sieraimiinsa vihoillisen kaasulaboratorioiden viimiesten keksintöjen tuotteita. Varmaan silloin tämän kansan silmistä unet karisevat, varmaan silloin huulilta parahtaa härähuuto, mutta se näkee kaupunkiensa ja kyliensä liekkien kirjoittavan taivaalle: Liian myöhä, liian myöhä, ja ryssän divisioonien jalkojen alla kumahtelee maa: Myöhäistä, myöhäistä."

Puhe sai koululaisten hampaat kalisemaan ja osa kuulijoista juoksi takariveiltä suoraan koteihinsa.Puheen sanoma osoittauti muutaman vuoden kuluttua aiheelliseksi, kun Suomi joutui talvisotaan perin heikosti varustautuneena. Sama puhe kuultiin pian myös monissa muissakin kaupungeissa ja oli luettavissa Sinimusta-lehdestä.
- Onko todella pappi, joka puhuu, kysyi RKP:n kansanedustaja, saarnaaja Albin Wickman eduskunnassa. Valtiovalta ryhtyi keräämään todistusaineistoa Sinimustia vastaan ja järjestö lakkautettiin 1936.

Simojoen entinen ystävä ja AKS:n alkuaikojen taistelukumppani Urho Kekkonen erosi seurasta sen mentyä Lapuan liikkeen vanavedessä. Vuonna 1937 sisäministeriksi nimitettyllä Urho Kekkosella oli sangen keskeinen rooli yrityksissä lakkauttaa IKL, mikä teki entisistä ystävistä lähes vihollismiehet. Kekkonen sai 1938 eduskunnan hyväksymään IKL:n lakkauttamisen äänin 121-42, mutta Helsingin raastuvan oikeus kumosi päätöksen ja loppujen lopuksi IKL ja myös AKS lakkautettiin vasta 19.9.1944 voimaan tulleen välirauhan sopimuksen perusteella.

Elias Simojoki ihaili marsalkka Mannerhiemiä, mutta ei voinut ymmärtää tämän pidättäytyväisyytta Suur-Suomi asiassa. Mannerheimin täyttäessä 70 vuotta 4. kesäkuuta 1937 Simojoki osoitti hänelle avoimen kirjeen Luo Lippujen lehdessä.

"Kaikille Suomen ja Venäjän karjalaisille 23.2.1918 omistamassanne päiväkäskyssä sanoitte, että olemme kyllin vahvat vapauttamaan, ylläpitämään ja puolustamaan veljiämme Vienan Karjalassa. Lupasitte olla panematta miekkaanne tuppeen, ennenkuin viimeinen Lenin soturi ja huligaani on karkotettu niin Suomesta kuin Venäjän Karjalastakin. Luottaen oikeaan jaloon asiaamme, luottaen urhoollisiin miehiimme ja uhrautuvaisiin naisiimme lupasitte luoda mahtavan suuren Suomen. Mutta Te ette ole tehneet sitä, sillä Te olitte ritari, joka pistitte aikanaan miekkanne tuppeen jättäen hallitusvallan tehtäväksi Vapaussodan kentällä sanellun testamentin täyttämisen. Me kaikki liiankin katkerasti tiedämme, kuinka siinä kävi."

Kirje oli järkytys marsalkalle ja hän kutsui Simojoen luokseen ottaen tämän vastaan viileänä ja ylhäisenä. Mannerheimin kiihtyessä hänen suomenkielensä alkoi horjua ja Simojoki rohkeni ehdottaa, että puhuttaisiin ruotsia, mikä sai Mannerheimin yhä ärtyneemmäksi, mutta hän säilytti malttinsa jatkaen:- Olen pyytänyt pastoria tänne siinä mielessä, että pastori käyttäisi vaikutusvaltaansa oman järjestönsä ja eduskuntaryhmänsä informoiseksi tässä vakavassa asiassa, sillä juuri nyt on tilanne sellainen, että jos joudumme aseelliseen selkkaukseen Venäjän kanssa, olisimme siihen erittäin heikosti valmistautuneita.

Elias Simojoen talvisota päättyi 25.2.1940. Poikkeuksellisen hevosrakkaana ihmisenä tunnettu Simojoki meni keskellä kirkasta päivää lopettamaan Laatokan jäälle haavoittuneen venäläisen hevosen tuskat. Hevonen oli jäänyt öisestä huyoltokolonnasta virumaan Pitkärannan edustalle Koirinojan lahdelle muutaman sadan metrin päähän Konnunsaaresta. Jää oli vihollisen tulen ulottuvilla. Elias Simojoki hiihti päämääräänsä. Hän otti pitkäpiipuisen barabellumin vyöltään ja päästi kärsivän eläimen tuskistaan. Yksinäisen hiihtäjän kääntäessä suksensa paluusuuntaan räshätää Nuolainniemen rannalta konekivääri ja yksi ensimmäisistä luodeista osuu Simojoen päähän. Simojoen ruumis haettiin heti hämärän tultua.

Papit politiikassa

IKL perustettiin vuonna 1932, kun Lapuan liike oli lakkautettu Mäntsälän kapinan jälkeen. Lapuan liikkeen poliittisena perillisenä sen toiminta oli äärioikeistolaista ja uskonnollissävytteistä. IKL sai vuoden 1933 eduskuntavaaleissa 14 paikkaa, joka oli hyvä saavutus juuri perustetulle puolueelle. Aluksi neljä puolueen eduskuntaryhmän jäsenistä oli pappeja, mutta puolue sai eduskuntakauden 1933-35 aikana kaksi pappia lisää riveihinsä. Aktiivisimpia ja painokkaimpia puheenvuorojen käyttäjiä olivat rovasti K. R. Kares, pastori Reino Ala-Kulju ja pastori Elias Simojoki. Elias Simojoki oli kansanedustajana 1933-39. Pappissiiven hyökkäyksen kohteeksi joutui välittömästi eduskuntatyön alettua vasemmisto, jota syytettiin uskontokielteisyydestä. Kares julisti eduskunnassa 1933 vasemmiston olevan paholaisen maanpuoleinen kätyri, joka on murskattava. Pappisedustajat katsoivat edustavansa siveellisiä ja oikeamielisiä arvoja marxilaisia pimeyden voimia vastaan.

Politiikan vanhatestamentillisuus

Valtaa oli tavoiteltava keinoja kaihtamatta pahaa vihollista vastaan. Elias Simojoki piti kiihkeitä puheita nuorisolle, joissa hän yllytti nuoria antamaan kaikkensa Suomen kansan hyväksi. Simojoesta tulikin IKL:n nuorisojärjestön sinimustien johtaja. Järjestöllä oli esikuvanaan Saksan poliittinen nuorisojärjestö Hitler-Jugend. Sinimusta-järjestölle vannottiin uskollisuutta Jumalan kautta: ” Jumala minua auttakoon olemaan iäti uskollinen tälle tekemälleen lupaukselle”. Valalla nuoriso pyrittiin kiinnittämään liikkeen toimintaa lujasti. Sinimustien yksi lainatuimmista lauseista oli ”Olkaa lujat ja rohkeat” (5. Moos. 31:6) Sinimustien mielestä pehmeydellä ei peritty Jumalan valtakuntaa. Simojoen mielestä nuorison tuli olla taipumatonta ja valmis iskuun vihollista vastaan.

Eduskunnassa puolueen pappisedustajat pyrkivät omimaan uskonnollisen kielen ja käsitteistön etuoikeudekseen. Uskonnollisen kielen hyväksikäyttö oli paljolti tuomiopäivän pasuunoiden soittelua, jossa vastustajille ei paljon armoa annettu. Syksyllä 1935 IKL:n pastori Y. E. Kivenoja vaati kuoleman rangaistuksen palauttamista: ”Kuolemantuomioiden kuulemisen kautta huomattaisiin, että Jumala on muutakin kuin armollinen Jumala”.

Saksankysymys 1930-luvulla

IKL:n suhtautuminen natsi-Saksaan oli 1930-luvulla ihannoivaa. IKL:n pappisvaikuttajat hyväksyivät kansallissosialistisen uskonliikkeen, koska se taisteli mm. bolsevismia, humanismia ja kansivälisyyttä vastaan. Viholliset olivat siten yhteiset.
Papit kuitenkin koituivat IKL:n kadotukseksi kuin pelastukseksi. Erityisesti Simojoki osallistui ajoittain lain rajamailla olevaan toimintaan. Puolueen jatkuvalla uskonnollisuudella elämöinti ärsytti 1930-luvun edetessä yhä enemmän muita puolueita.