Junkkarien kaikkien aikojen maineikkain urheilija Jussi Kurikkala teki nuoren seuransa nimen tunnetuksi jo 1930-luvulla, jolloin hän voitti 18 kilometrin maailmanmestaruuden Puolan Zakopanessa 1939 ja kuului jo vuotta aikaisemmin Lahden MM-kisojen viestissä Suomen kultajoukkueeseen. Kurikkala voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa 1936 pikamatkalla, mutta putosi vielä niukasti olympiajoukkueesta. Seuraavana vuonna Kurikkala kävi ensimmäiset suuret arvokisansa Ranskan Chamonix´ssa, mistä oli tuomisina MM-viestihopeaa. Chamonix´n Mm-hiihtojen jälkeen Kurikkala siirtyi muutaman muun huippuhiihtäjän tavoin Iisvedelle Esa Rossin talliin, joka tarjosi mahdollisuuden kokopäiväiseen harjoitteluun ja lisäksi hyvän maaston. Aikansa kovimpiin harjoittelijoihin kuulunut Jussi Kurikkala koki pitkän uransa huippuhetket Italian Cortinassa 1941, missä hän voitti MM-kultaa 50 kilometrillä ja viestissä sekä tuli toiseksi pikamatkalla. Toisen Suomen mestaruutensa hän saavutti sotatalvena 1944 Ounasvaaran 50 kilometrillä. Toinen maailmansota vei Kurikkalalta mahdollisuuden osallistua hiihtäjänä Olympiakisoihin. Vaikea sairaus päätti hänen elämänsä vain 38-vuotiaana talvella 1951.
Jussi Kurikkalan muistokisat ovat Kalajoella erityisesti olleet 1960-luvulla merkittävä kansallinen hiihtotapahtuma. Tuolloin voittajien joukossa olivat muun muassa Veikko Hakulinen, Eero Mäntyranta, Kalevi Hämäläinen, Kalevi Oikarainen ja Helena Takalo.
Aikansa varmin kilpailija
Jussi Kurikkala (12.8.1912-10.3.1951) on yksi niistä erittäin harvinaisista miespuolisista suomalaishiihtäjistä, joka on saavuttanut maailmanmestaruuden kaikilla omana aikanaan kilpailtavina olevilla matkoilla: pikamatkalla, viestissä ja 50 kilometrillä. Suomalaisista vastaavaan ovat yltäneet vain Veli Saarinen ja Veikko Hakulinen. Jussi Kurikkalan suurta kansainvälistä arvokilpailujen suoritusvarmuutta osoittaa se, että hän ei koskaan palannut MM-kisoista ilman mitalia. Tuomisina oli 1938, 1939 ja 1941 kultaa ja vain 1937 himmeämpää laatua eli hopeaa.
Kukaan suomalainen ei ole pystynyt noina vuosia yhtä tasaisen vakuuttaviin esityksiin. Hiihdon arvokisaputken päättyessä 1941 Jussi Kurikkala oli vasta 28-vuotias. Jos maailma olisi saanut elää rauhassa, tuskin hänen mitaliketjunsa olisi katkennut ainakaan vuoteen 1944 mennessä. Paljon enemmän epävarmuutta liittyy siihen teoreettiseen kysymykseen olisiko Kurikkala yltänyt olympiamitalille maratonjuoksijana vuoden 1940 ja 1944 kesäolympiakisoissa, joihin hän ilmoitti hiihdon ohella tähtäävänsä. Ruumiinrakenteeltaan Kurikkala ei ollut juoksijatyyppiä. Valtava peruskestävyys ja tavaramerkiksi muodostunut sisu korjasivat kuitenkin puutteita myös maanteillä. Juoksijana Jussi Kurikkala onnistui toteuttamaan jokaisen hyvän urheilijan perusunelman osallistumisesta olympiakisoihin. Hän osallistui Lontoon olympialaisten maratonjuoksuun ja sijoitus oli 13.
Värikäs persoona
Hiihtokauden 1938 merkittävimmät kilpailut päättyivät perinteiseen tapaan Ounasvaaralla. Pekka Niemi oli voittanut kolmantena suomalaisena Holmenkollenin 50 km:n hiihdon ja häntä pidettiin ennakkosuosikkina kotiladuillaan. Rovaniemellä vallitsi voimia kysyvä raskas keli. Puolet 51:stä ilmoittautuneesta keskeytti kilpailun. Päivä oli alusta saakka Jussi Kurikkalan näytöstä. Kurikkala voitti Pekka Niemen lähes kahdella ja puolella minuutilla.
Ounasvaaran 50 kilometrin kilpailun radioselostajana toimi Suomen Urheilulehden päätoimittaja Hugo Valpas. Hän painotti kilpailun aikana ja sen jälkihaastattelussa Jussi Kurikkalan oletettua tai todellista väsymystä tavalla, joka nosti laajan vastalausemyrskyn lehdistössä.
Kun Kurikkala oli voittanut viisikymppisen, yritettiin hänestä tehdä väsyneempi kuin hän oli. Kurikkala oli ehdottomasti erinomaisissa voimissa – sen paljasti mikrofoni, johon Jussi vastasi tuoreella äänellä radiolähetyksessä: ” En perhana minä väsynyt ole”. Hugo Valpas kirjoitti Kurikkalan Ounasvaaran voitosta Suomen Urheilulehdessä joidenkin mielestä vähän ärsyttävästi: ”Jussi Kurikkala oli päivän suuri nimi. Kalajoen poika oli voiton saatuaan iloinen kuin kolmen markan hevonen. Hän suorastaan säihkyi iloa pomppiessaan maalipaikalta pukeutumissuojaa kohti. Tuo sitkeä, suonikas ja vallan hulluuteen saakka sisukas keskipohjalainen, joka aina imee itsestään kilpailuissa viimeisenkin voimapisaran. Ja inttää ja väittää sitten väkivängälläkin, ettei hän ole ”poikki”. Se kai on sitä omalaatuista ja peräänantamatonta suomalaista itsepäisyyttä.”
Kisajoukkueen lähtiessä Ranskan Chamonxìin kirjoitti Suomen Urheilulehti jutussaan, joka oli otsikoitu ”Kurikkalalla oli 10 kiloa kaloja eväinään” hänestä näin: ”Jussi Kurikkala on kovin hiljainen poika, mutta tekee sitä luotettavamman vaikutuksen. Kaikesta päättäen hän on joukkueen paras valtti. Nytkin on kova huoli ehtiä takaisin hylkeenpyyntiin. Mukana oli Kurikkalalla eväspussissaan 10 kiloa kalaa, suolattua lohta, säilykkeitä ynnä muuta, sillä hän ei syö muuta lihaa lainkaan”.
Ruotsalaislehti kirjoitti Jussista näin: ”Kurikkala on avain uusi ilmestys urheilun taivaalla. Hän on ihmeteltävin hiihtäjä mitä olemme nähneet, pieni vaaleakiharainen mies. Heti lähtiessään hän oli hämmästyttävä – juoksi kuin sataa metriä sukset jalassa ja tavoitti edellään ollutta norjalaista hetki hetkeltä.
Kurikkala ei ole aikaisemmin nähnyt rautatietä. Kun tämä tieto levisi tunteellisten ranskalaisten keskuuteen heidän ihastuksellaan ei ollut mitään rajaa varsinkin kun kuultiin, että tämä villi lappalainen syö aamiaisekseen hylkeenrasvaa ja poronkoipea, puolisekseen sudenhäntälientä ja taas hylkeenpaistia sekä päivällisekseen karhunlihakeittoa.”
Jussi Kurikkalan testamentti
Lehdissä maaliskuussa 1951 julkaistut uutiset Jussi Kurikkalan kuolemasta yllättivät myös suomalaisen urheilukansan, sillä Kurikkala oli nähty hyvässä maratonkunnossa vielä lokakuussa 1950. Pastori J. A. Kurosen Jussi Kurikkalan kanssa käymiensä viimeisten keskustelujen tiivistelmäksi muotoilema Jussi Kurikkalan testamentti on sangen koskettava ja poikkeuksellinen dokumentti huippu-urheilun piirissä.
Jussi Kurikkalan testamentti:
Vaikka onkin suurta saavuttaa mainetta urheilun kilpakentillä, tärkeämpää on kuitenkin sielun pelastuminen. Muistakaa, pojat, Jumalaa ja iankaikkista elämää.
Jussi Kurikkalan sankaritarinaan se antaa oman arvokkaan lisävivahteensa; samalla se asettaa ikuisuuselämän ja maallisen kilvoittelun arvot oikeaan järjestykseen, joka urheilussa ehkä liiankin usein unohdetaan.
Lähde: Lauri Järvisen kirja Jussi Kurikkala – Kalajoen Junkkari
Jussi Kurikkalan patsas paljastettiin Kalajoella 12.8.1989.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti