Jyrki Vesikansa kirjoittaa väitöskirjassaan ”Salainen sisällissota” työnantajien rahoittamasta toiminnasta kommunismia vastaan. Pääroolissa Vesikansan väitöskirjassa on kalajokinen Veikko Puskala.
Puskala aloitti kommunistien vakoilun jo 1940-luvulla SAT-VIA:ssa. Nimi tuli Suomen Aseveljien Työjärjestöstä ja Vapaus, Isänmaa ja Veljeys-järjestöistä. Kun Veikko Puskalasta tuli sosiaalidemokraattien järjestösihteeri 1950-luvun alussa, hänelle uskottiin SDP:n vakoilutoiminta. Kommunisteilla oli vahva ote Valtiolliseen Poliisiin (Valpo) 1940-luvun lopulla, joten kommunistien vakoileminen lankesi muille. SDP:n tiedustelu sai siten merkittävän aseman kommunisteihin kohdistuneessa urkinnassa. 1950-luvulla kommunistien ote kirposi Valposta ja sen nimi muuttui Suopoksi, myöhemmin Supo.
SDP:n tiedustelu pysyi pitkään Suojelupoliisia tehokkaampana. Tämä tiedettiin myös yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:ssa sekä suomalaisten työnantajien keskuudessa. Teollisuuden työnantajat perustivat 1952 Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki-säätiön (SYT) torjumaan kommunistivaaraa. SYT tiivisti suhteitaan SDP-vakoiluun, niin sanottuun Puskalan toimistoon. SYT:stä tuli Puskalan toimiston rahoittaja. SYT luotti Puskalaan. Veikko Puskala oli ollut Väinö Tannerin puolestapuhuja sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Puskalalla oli yhteyksiä pääesikunnan tiedustelupäällikköön Kalle Lehmukseen sekä Arvo Poika Tuomiseen.
SKDL
Suomen Kommunistinen Puolue ei osallistunut vaaleihin omalla nimellään, vaan vaalijärjestönä oli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto. Se kamppaili pitkään jopa suurimman eduskuntaryhmän asemasta, mikä huolestutti oikeistovoimia ja sosiaalidemokraatteja.
SYT sai laajan pohjan vakoilutoimintaan. Sen hallitukseen kuului 1950-luvun puolivälissä edustajia työantajajärjestöistä, kokoomuksesta, kansanpuolueesta, RKP:stä ja maalaisliitosta, jonka edustajana oli puolueen talouspäällikkö Viljami Hanni, joka oli työskennellyt Keskipohjanmaa-lehden päätoimittajana vuosina 1938-44.
Vakoilun ammattilainen
Veikko Puskalasta tuli vakoilun ammattilainen. Puskala tuli puoluetoimintaan Metalliliiton tehtävistä. Järjestösihteeriksi hänet valittiin 1946. Vt. puoluesihteerinä hän toimi 1952-53. Puskala jätti järjestösihteerin tehtävät 1955 sen jälkeen kun hän oli hävinnyt puoluesihteeriäänestyksessä Väinö Leskiselle. Puolueen hajaannuttua hän irrottautui puolueen toiminnasta kokonaan. Erotessaan hän otti haltuunsa SDP:n tiedustelun kortistot ja alkoi kehittää yksityistä vakoilubisnestä. SDP:hen kuulunut Suvi-Anne Siimeksen isoisä Armas Siimes kertoo Puskalan luonteesta, että Puskalalla oli taipumuksia vehkeilyyn, hän oli viinaan menevä ja aatteeton sekä toisinaan aggressiivinen.
Puskala jätti SDP:n, mutta säilytti oikeistososiaalidemokraattisen aatemaailman. Hän laati raportteja SYT:lle kuukausittain SKP:sta. Puskalan toimistosta tuli SYT-säätiön sivukonttori. SYT:iä rahoitti Yhdyspankki ja C. A. Serlachius. Supon toiminta ehti tehostua 1950-luvun loppuu mennessä, mutta Puskalan toiminta ei menettänyt merkitystään. Puskalan raportteja meni Supolle, puolustusvoimille ja Kustaa Vilkunan kautta myös presidentti Urho Kekkoselle. Yhteyksiä oli myös Yhdysvaltain keskustiedustelupalveluun CIA:han. Veikko Puskala, jonka salanimi oli Bror Erikson eli vakoilulla. Rekisterissä oli tuhansia kommunisteja. Supon kortisto kattoi jo 1950-luvulla
30 000 SKP:n jäsentä.
Syväkurkku Hauhia
Supon työ sai vauhtia 1950-luvun puolivälissä, kun alkoi tihkua tietoa Stalinin terrorista ja Unkarin kansannousu kukistettiin julmasti. Sekä Supo että Puskala värväsivät aatteellisesti horjuvia avustajiksi. Vesikansan mukaan Puskalalla oli 5-10 syväkurkkua. Merkittävin avustaja oli SKP:n keskuskomiteaan kuulunut vaasalainen Veikko Hauhia, jonka kieli lauloi alkoholilla kostutettuna. Ehkä hän oli katkeroitunut veljensä joutumisesta Stalinin terrorin uhriksi. Lisäksi Hauhialla oli taloudellisia ongelmia. Puskalalla oli yhteyksiä myös nivalalaiseen Kustaa Vilkunaan, joka vei Puskalan haalimia tietoja presidentti Urho Kekkosen tietoon. Vilkuna oli toiminut Itsenäisyyden Liitossa, joka jouduttiin lakkauttamaan 1946. SYT:iä voidaan pitää Itsenäisyyden Liiton työn jatkajana. Maalaisliitossa kannettiin huolta siitä, että kommunismi sai jalansijaa lestadiolaisten keskuudessa. Niinpä puolue myönsi 100 000 markkaa vuonna 1958 kommunismin torjuntaan.
Puskalan Kilama Oy ajautui konkurssiin 1970-luvun alussa. Talousvaikeuksista hänet pelasti Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja Matti Virkkunen, joten toiminta saattoi jatkua. SYT oli voimissaan, sillä sen rahoituksesta huolehti Max Jakobsonin johtama Elinkeinoelämän Valtuuskunta (Eva). Kommunistien toiminta alkoi hyytyä 1970-luvun alussa. Suomesta ei tullut kommunistista maata, vaikka SYT:ssä toimineen rovasti Kusti Korhosen Kaisa-tytöstä vasemmistoradikalismin keulakuva.
Veikko Puskala vietti eläkepäivänsä Kalajoen Vasankarissa ja hän kuoli vuonna 1989. Vasta Jyrki Vesikansan väitöskirjan ”Salainen sisällissota” kautta selvisi suurelle osalle kalajokisia totuus Veikko Puskalasta.
Lähteet
Jyrki Vesikansa väitöskirja ”Salainen sisällissota”
Keskipohjanmaa-lehden artikkeli ”Veikko Puskala eli vakoilulla”
Kuva
Väinö Leskinen kumartuu sanomaan jotakin pöydän takana istuville Veikko Puskalalle (keskellä) ja Väinö Rantaselle SDP:n puoluekokouksessa Helsingissä 1952. (lehtikuva)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti