keskiviikko 19. marraskuuta 2008

V. H. Kivioja - Kalajoen viimeinen kansanedustaja



Vilho Heikki Kivioja syntyi 21.1.1896 Kalajoella ja kuoli 2.11.1977 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat talollinen Heikki Juhonpoika Kivioja ja Susanna Sofia Antintytär, omaa sukua Himanka. Pariskunnalle syntyi kuusi lasta, joista Vilho toiseksi nuorin. Kalajoen maalaisympäristö leimasi tulevan valtiomiehen lapsuusmaisemaa. Vilhon kotitila, Kiviojan tila, oli paikallisiin tiloihin verrattuna suuri. Perhe hoiti 20 lypsävää, 16-17 hiehoa ja yhtä sonnia. Vilhon isä, Heikki Kivioja tunnettiin lestadiolaisten johtomiehenä ja Rauhanyhdistyksen perustajana. Vilho oli nelivuotias kun perheen äiti Susanna Kivioja kuoli. Isä kuitenkin meni melko pian uudelleen naimisiin ja lasten äitipuoli tuli Kiviojan taloon vuonna 1902. Vilho Heikki Kivioja kihlautui kokkolalaisen Alice Johanna Bergrothin kanssa kesäkuussa 1917 ja heidät vihittiin joulukuussa 1918. Vilho Kivioja oli vapautettu polvivamman vuoksi helmikuun alussa 1918 Kalajoen kunnallislautakunnan toimittamassa kutsunnassa asevelvollisuudesta.

Kiviojan perheeseen syntyi 11 lasta, neljä tyttöä ja seitsemän poikaa. Kivioja valmistui papiksi 1918. Myöhemmin hän täydensi opintojaan suorittamalla filosofian kandidaatin tutkinnon 1945 ja auskultoimalla uskonnon opettajaksi. Kivioja toimi ylimääräisenä pappina useissa seurakunnissa, kuten Rovaniemellä, Hyrynsalmella, Pyhäjärvellä, Haapajärvellä ja Kuivaniemellä, kunnes hänet valittiin Kalajoen seurakunnan toiseksi kappalaiseksi 1923. Hietalan pappilaan kuului siihen aikaan 20 hehtaaria viljeltyä maata. V. H. Kivioja oli Kalajoen kunnanvaltuuston jäsen 1924-25 ja 1928-29.

Pitkäaikainen kansanedustaja

Kiviojan ehdokkuus ei saanut puolueessa kaikkien hyväksyntää, sillä joillakin oli pelko, ettei vaalipiirin entinen maalaisliiton lestadiolainen kansanedustaja Eero Nurmesniemi pääsisi enää eduskuntaan. Maalaisliitto sai kuitenkin läpi molemmat vanhoillislestadiolaiset ehdokkaansa, Kiviojan ja Nurmesniemen. V.H.:lle, kuten häntä yleisesti kansan suussa nimitettiin, annettiin 2683 ääntä.

V.H. Kivioja toimi ansiokkaasti kansanedustajana vuosina 1929-1944. Hän oli maalaisliiton edustaja ja toimi koko kansanedustajakautensa lakivaliokunnan jäsenenä. Ensi töikseen hän kiinnitti huomiota kansanedustajien korkeisiin palkkoihin. Hän ei esitellyt aloitettaan kansanedustajien palkoista edustajatovereilleen ja joutui sen vuoksi eduskuntaryhmänsä ripitettäväksi. Eduskuntaryhmän mielestä Kivioja oli aloitteellaan saanut eduskuntatyön naurunalaiseksi ja näin halventanut eduskunnan arvoa. Vaikka V.H.:n aloite ei saanut kansanedustajien tukea niin hänellä oli kuitenkin kansan tuki takanaan. Kivioja oli myös tyytymätön kansanedustajien työn verkkaisuuteen. Hän ei hyväksynyt kansanedustajien laiskottelua. Hän vetosikin pappina Raamatun sanoihin: ”Työtä on tehtävä otsansa hiessä”. Mies oli myös suuren valiokunnan jäsen ja perustuslakivaliokunnassa varajäsen. V.H. ei kielloista huolimatta lakannut puuttumasta kansanedustajien palkkoihin. Taustalla lienee vaikuttanut pula-aika. Vihdoin Kiviojan aloite kansanedustajien palkoista sai eduskuntaryhmän yksimielisen kannatuksen ja se hyväksyttiin ilman keskustelua 24.11.1933.

Kivioja oli vahvasti kieltolain kannalla loppuun saakka. Eduskunnassa hilpeyttä herättäneessä puheenvuorossaan hän ehdotti, että väkijuomalain 93 §:n täytäntöönpanoasetukseen hallitus sisällyttäisi sellaisen pykälän, että tarjoilija sekoittaisi väkijuomat, esimerkiksi sillisalaattiin tai riisiryynipuuroon, koska on mahdollista, että laivassa matkustava asiakas tilaa aterian, mutta ei syö, vaan juo ainoastaan juoman.

Kansan ymmärtäjä

V.H. Kiviojan myötätunto oli heti alusta alkaen Nivalan konikapinan pulamiesten puolella. Hän teki yhdessä saman vaalipiirin kansanedustajien kanssa aloitteita kapinallisten armahtamiseksi. Kivioja hyväksyi täysin pulamiesten toiminnan esivaltaa vastaan ja kannattaessaan heidän armahtamistaan V. H. suhtautui varsin nihkeästi viihdepohjaiseen kulttuuriin. Hän edusti ajattelua, jossa oopperaa ja teatteria pidettiin turhuutena ja hänen mielestään näihin ”herrojen hömpötyksiin” tuhlattiin liikaa valtion varoja. Kivioja suhtautui kielteisesti myös kilpaurheiluun, mutta ei urheilun harrastamiseen.

Eduskuntatalon valmistuessa 1931 nousi meteli Wäinö Aaltosen eduskunnan istuntosaliin tekemistä muotokuvista. V.H. Kivioja vaati epäsiveellisten patsaiden poistamista. Kivioja olisi sijoittanut patsaisiin menneet rahat mieluummin köyhien kotien lapsille. Kivioja puheenvuorossaan totesi, että ”pikemmin ne esittävät hullujenhuonelaisia niin kuin Luukkaan evankeliumissa 8:27 kerrotaan, että mielenvikainen mies ei pitänyt vaatteita päällään.”

Kalajokiset muistavat rovastin mielipuuhassaan eli kuokan varressa. Kuokka ja lapio luontuivat hänelle yhtä hyvin kuin kansliatyötkin. V.H. teki kaikkia töitä. Kerrotaan, että hän oli ollut alasti tyhjentämässä lehmänavetan virtsakellaria, kun Kyösti Kallio oli tullut ministeriaikanaan tapaamaan Kiviojaa, joka oli syytänyt alasti kellarin pohjasta sakeaa velliä ämpäriin. On todennäköistä, että rovasti ei halunnut sotkea vaatteitaan vaan toimi virtsakellarissa sen takia alasti.

Kansanedustaja Vilho Kiviojan aktiivisin kausi sijoittui vuosiin 1931-1935, jolloin hän käytti 277 puheenvuoroa.

Kiviojalle jäi eduskuntatyöstä aikaa muuhun. Niinpä hänellä oli 1930-luvulta alkaen keskiviikkoisin radion aamuhartausvuoro, mikä oli suora lähetys Vanhasta kirkosta. Rovasti piti myös iltahartauksia, usein juuri perjantaisin, jolloin hänellä oli tapana sisällyttää hartaukseen viestejä perheelleen. Niinpä hartausten jälkeen yleensä tiedettiin pääsikö V.H. viikonlopuksi kotiin.

Ratahanke tuotti pettymyksen

Vilho Kivioja ei ollut valtakunnan tason poliitikko. Hän ajoi eduskunnassa enimmäkseen paikallisia asioita. Hän jäi aikansa muiden vahvojen maalaisliittolaisten, kuten Kyösti Kallion ja K.A. Lohen varjoon. Kiviojan ansiosta saatiin aikaan Alavieskan- Raution maantie ja Siipojoen perkaus.

Kansanedustajana Kivioja otti kantaa Siipojen perkaukseen ensimmäisen kerran vuoden 1935 tulo- ja menoarvion käsittelyn yhteydessä.

Kalajoen rautatiehanketta V. H. Kivioja ajoi koko kansanedustajakautensa ajan. Ensimmäisen aloitteensa hän teki rautatiestä vuoden 1929 valtiopäivillä. Seuraavilla valtiopäivillä hän uudisti aloitteensa. Hän perusteli aloitettaan seuraavasti: ”Tarpeellinen hiekka löytyy radan varteen kaivettavista sivuojista, joista ei tule suuria kustannuksia, vaan insinööri Reijmanin lausunnon mukaan tarvitsee vain latoa ratapölkyt ja kiskot, niin rata on valmis.” Kivioja uudisti aloitteensa myös vuoden 1933 valtiopäivillä. Rautatiehallitus ilmoitti kuitenkin tammikuussa 1938, että rautatien rakentaminen Rahjaan oli rautatiehallituksessa hylätty. Syyskuussa 1944 päivätty aloite oli Kiviojan viimeinen vetoomus satamaradan puolesta.

Vilho Kivioja otti eduskunnassa kantaa myös siirtoväen pika-asuttamiseen. Hän oli uudisraivauksen kannalla ja näin hänen kantansa poikkesi maalaisliiton yleisestä mielipiteestä.

Kalajoen kirkkoherrana

Kivioja kieltäytyi enää asettumasta ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa sodan jälkeen, koska hänet oli valittu 1940 Kalajoen kirkkoherraksi. V.H. toimi Kalajoen ainoana pappina vuoteen 1964. Hän halusi toimia seurakunnassaan ilman apulaisia ja tällä tavoin säästää seurakunnan varoja. Seurakunnan hautausmaat teettivät rovastille paljon töitä. Kivioja harrasti myös kirjeenvaihtoa ja säästi aina pitkän pennin käyttämällä kirjekuoret uudelleen. Kansliatöissä hän käytti perunaa liimana. Kirkkoherra ei omistanut autoa vaan kulki työmatkansa pyörällä. Myöhäisemmässä elämänsa vaiheessa polvivammansa takia yhdellä jalalla naisten pyörällä polkien, mikä kuva on jäänyt kalajokisten mieliin unohtumattomasti.

Eräänä talvena Kalajoella oli ollut kova pyry ja sen jälkeen suoja. Kun heti perään tuli pakkanen, kinokset kovettuivat niin, että teitä oli vaikea aurata. Kanttori Pöyhtäri ei saanut autoaan liikkeelle, koska tiet oli ”ummessa”. Seuraavana päivänä olisi ollut meno kinkereihin rovastin kanssa. Kanttori soitti tielaitokselle, että auraisivat tanhuan, mutta sieltä oli ilmoitettu, ettei auto jouda vielä seuraavana päivänä. Kanttori Pöyhtäri soitti Kiviojalle, että mennään taksilla, kun ei pääse omalla autolla kinosten vuoksi. Aamulla kun kanttori heräsi, V.H. oli luonut tanhuan auki. Kivioja säästi seurakunnan varoja, koska ei tarvinnut maksaa taksimaksua.

- Kesäisin olen jo kolmesta aamulla - ellei sada - pitämässä auki hautausmaiden ympärysojia, koska ne muuten aina liettyvät savivellistä, joka valuu ojaan, varsinkin uuden hautausmaan jokipuolisilla sivuilla, sanoo V.H. Kivioja Annikki Wiirilinnan haastattelussa Kalajoen 450-vuotisjuhlajulkaisussa.
Kalajokiset ovat nähneet hänet useasti kuokan varressa. Jos ei töitä riitä omalla pihalla tai hautausmaiden ojissa, hän menee palstalleen meijerin lähelle maalle kokoilemaan kiviä pelloilta ja mitä milloinkin. Kuokka ja lapio luontuvat hänelle yhtä hyvin kuin kansliatyötkin.

Yhden rakkaaksi käyneen harrastuksen hän työntayteiseen elämäänsä on itselleen suonut. Se on esperanto, jonka puolesta hän lempeästi puhui. Joka kesä hän osallistui, mikäli suinkin oli mahdollista, eri puolilla maailmaa pidettäviin esperantokongresseihin.

Vilho Kivioja toimi myös Kalajoen yhteiskoulun rehtorina ja rakennustoimikunnan puheenjohtajana. 1950-luvulla oli rakennustarvikkeista pulaa. Kun Urho Kekkonen täytti 50-vuotta niin hän laittoi Urholle onnittelut ja lisäsi tekstiin terveiset, että laita Urho sementtiä. Urho Kekkonen täytti Kiviojan pyynnön ja niin yhteiskoulun rakentaminen edistyi merkittävästi.

Ei kommentteja: