Elokuun neljäntenä päivänä 2009 opettaja, kulttuuripersoona, rautiolaisuuden isähahmo, veteraani ja sotainvalidi Osmo Tokola (s. 13.5.1918 – 4.8.2009) sai kutsun viimeiseen iltahuutoon. Osmo Tokolan elämän liekki sammui, mutta hänen työnsä ja toimintansa jälki jäävät historiaan. Tämä osaaminen on ollut harvinaisen laaja-alaista. Kaikessa toiminnassa on korostunut luontainen vaatimattomuus. Rautiolaisen kulttuurin liekki palaa edelleen.
Osmo Tokola lähti vapaaehtoisena täydennysmiehenä Äyräpään lohkolle talvisotaan puolustamaan maatamme. JR 29 joukoissa hän taisteli Ilomäessä, Koirivaaralla, Värtsilässä, Kinnasvaaralla, Hyrsylässä, Sombassa, Peskissä, Prääsässä, Vilgassa, Homorovitsassa ja Kiipurossa. Hän haavoittui maaliskuussa 1940 Äyräpäässä 31.7.1941 Hyrsylässä sekä 21.7.1942 Kiipurolla., jossa miina räjähti jalkoihin. Hän on kantanut kehossaan sodan muistoja vuosikymmenet ja ne ovat tuntuneet jokaisena päivänä. Hän toimi ryhmänjohtajana ja joukkueen varajohtajana.
Osmo Tokola toimi Raution koululla opettajana yli 20 vuotta. Hän opetti oppilaille oikeita elämän perusarvoja, jonka jälki on näkynyt myöhemmin rautiolaisessa kulttuurissa ja rautiolaisten toiminnassa ja elämässä. Hän opetti oppilaitaan yrittämään ja tekemään parhaansa. Liikunta oli Osmo Tokolan sydäntä lähellä. Voimistelu ja liikunta olivat keskeisessä asemassa. Voimistelussa jokaisen oppilaan tuli saada kippi, opettaja näytti mallisuorituksen ja sitten harjoiteltiin niin kauan, että kaikilta kippi onnistui.
Musiikki ja laulu olivat tärkeä asia. Moni oppilas veti komeasti koelaulun luokan edessä, vaikka kaikilla ei laulunlahjoja ollutkaan. Opettaja säesti harmonilla. Laulu oli keskeinen osa opetusta ja isänmaan arvostusta. Teknisen työn ja kädentaidot olivat tärkeitä. Jakkaran valmistaminen oli osattava. Oppilailla oli suuri kunnioitus opettajaansa kohtaan. Raution koulussa koulukiusaamista ei esiintynyt.
Osmo Tokola on tehnyt erittäin monipuolisen työn kotiseutunsa Raution hyväksi. Raution kunnan vaakuna on Osmo Tokolan suunnittelema. Osmo Tokola oli Rautio-viikon käynnistäjä. Hän oli kotiseutuyhdistyksen perustajajäsen, puheenjohtaja ja museotoiminnan käynnistäjä. Merkittävä kulttuuriteko oli kulttuurin liekin saaminen Rautioon 31.10.1965. Keräyspäällikkönä toimi Osmo Tokola. Rautiosta tuli Suomen kulttuurimyönteisin kunta 85,17 %:n kannatuksella. Kulttuurin liekistä on tullut paikallisen itsetunnon kohottaja ja vahvistaja.
Osmo Tokola oli keskeisesti mukana myös niin Raution Kisailijoiden kuin Raution Nuorisoseuran toiminnassa. Osmo Tokola sävelsi Raution Nuorisoseuran 80-vuotisjuhlaan Raution Nuorisoseuran marssin. Musiikki ja sanoitukset olivat Osmo Tokolan viime vuosikymmenien rakkain harrastus. Äänitteitä ja laulukirjoja on julkaistu useita. Osmo Tokolaa voidaan pitää rautiolaisuuden isänä.
Keskipohjanmaan kotiseutulukemistossa on Osmo Tokolan kirjoittama teksti Tepukkatöyrän sepästä. Se kuuluu näin:
Oli kevät. Tepukkatöyrän kuusen naavaisella oksalla istua kökotti metsovanhus. Linnun siivet riippuivat velttoina, ja pyrstösulat levittäytyivät haralleen riippuvien naavojen sekaan, Nokinokan kummallinen laulu suhahti silloin tällöin auringon kultaamaan aamuun.
- Pa-pa-pa-pa, skiuu, shiuu.
- Olli-seppä, aijotko tässä nousta maalle, kun ohjaat veneen rantaan?
- Haen tuon nokinokan aamupaistiksemme. Sytytä sillä aikaa jo nuotio palamaan tuohon rannalle! Mutta anna Vielä Antin ja Liisan nukkua veneessä!
- Olli-seppä, minusta tämä paikka on kaunis. Katso tuota töyrää virran partaalla ja noita kuusia siellä! Voi, miten kauniisti aurinko kultaa ne! Minä toivoisin, ettemme menisi enää ylemmäksi jokea pitkin, vaan jäisimme asumaan jo näille rannoille!
- Teen pajani sinne, mistä löydämme rautaa, sillä se on meidän elantomme. Ei meillä ole varaa etsiä silmälle kauneutta!
- Tiedän sen, Olli-seppä, ja toivon, että löydät pian rautasuosi. Tänään on jo yhdeksäs päivä siitä, kun lähdimme. Tämän joen rannoilla emme ole ainoaakaan ihmisasumusta nähneet.
- Näiden seutujen soissa täytyy olla rautaa, Kun löydämme sellaisen, valitsemme itsellemme asuinpaikan.
Mies jätti vaimonsa, veneensä ja sillä nukkuivat lapsensa. Hän nousi kummulle, missä metsovanhus, nokinokka, suhisi soidinlauluansa kevätaamun tietämättä mitään uudesta tulokkaasta. Ihmistä se ei ollut koskaan nähnyt.
Kun Olli-seppä hetkeä myöhemmin istui nuotion ääressä, puhui hän: ”Tuolta töyräältä näin suuria soita, Ne leviävät itään ja pohjoiseen. Kasvillisuudesta erotta silmäni tänne asti, että niissä on paljon rautaa. Etsimämme suot ovat löytyneet. Tuolle töyräälle teen pajani. Tähän asetumme, ja tämä olkoon onnemme päivä!”
Sinä aamuna aterioi neljä onnellista ihmistä uudessa asuinseudussaan maukasta linnunpaistia, Ympärillä seisoivat rauhallisina tummat kuuset. Muutaman askeleen päästä kuului riistan suhina, ja usein rikkoi joen tyynen pinnan väkevien pyrstöevien molskahdus.
Olli-seppä pystytti pajansa joen töyräälle kuusten alle. Siihen viereen hän rakensi havuista asunnon itselleen, vaimolleen ja kahdelle lapselleen. Hänen mielensä paloi kiihkeästi idän ja pohjoisen soille hakemaan rautaa. Rauta oli koko hänen elämänsä. Kun hänen väkevät kätensä taivuttelivat tuota ihmeellistä metallia uusiin muotoihin, tunsi hän sisäistä ylpeyttä ja tyydytystä. Vain rauta oli saanut hänet lähtemään tänne asumattomaan erämaahan, ”Rautaa, rautaa”, tuntuivat kuuset humisevan hänen korvissaan, kun hän katseli töyräältä kaukaisia ruskeita soita.
- Tänään lähdemme hakemaan raudanhölmää suolta. Aseta kalanpyydykset kosken alle, sillä näin aikamoisia haukia tuon kiven ja rannan välissä.
- Olli-seppä, olen iloinen kanssasi. Tämä seutu on meidän. Tämä virta, tämä töyräs, nämä metsät, nuo suot ovat meidän. Tänne me rakennamme pysyvän kotimme, Ja sukumme asukoon täällä niin kaunan kuin aurinko kiertää taivaalla. Riennä hakemaan rautaasi, Olli-seppä!
Olli-seppä löysi malminhakuretkillään uusia soita, puroja ja metsälampia. Niille hän antoi omat nimensä. Pian koko seutu tuli tutuksi ja rakkaaksi. Hän tallasi metsän polkunsa, jotka tunsi yhtä hyvin kuin kymmenen sormeaan.
Kului viikkoja ja kuukausia. Olli-seppä etsi malmia ja valmisti rautaansa, Kun suven mentyä syksy saapui Tepukkatöyrälle, kohosi tummaan iltaan sankka parvi säkeniä. Ne kertoilivat, että pajassa takoi Olli-seppä, tämän seudun ensimmäinen asukas kallista ja rakasta rautaansa. Väkevät vasaraniskut kalskahtivat etäälle, Ne ilmoittivat erämetsien asujamistolle uudesta voimasta, joka tästedes tulisi seutua hallitsemaan.
Toinen Osmo Tokolan kirjoittama teksti käsittelee Raution viimeistä karhua. Se kuuluu näin:
Soli tappanu sinä kevänä Asusta lehemän. Se huomattihin heti jälijistä, että son karhun töitä. Ettei se tekis enempää vahinkoja, päätettihin, että se miehisä tapetahan. Mutta sitä ei vain hevillä löyvetty. Ja luultihinki, että se meni jo Alavieskan puolelle, ko ei vähähän aikahan nähty karhusta mittään merkkiä
Mutta sitte se samana kesänä ilimesty Alapäääsä Seurahakahan. Soli sielä kahtena päivänä hättyytelly Räihän talojen karjaa, Ja silloin päätettihin se viheliäinen ottaa lujalle. Muitta kuitenkin meinattihin, että koitetahan ensinkieryyvellä saaja se tapetuksi.
Kun tiejettihin vanahastahan, että karhu on nooli sahille, tethiin saaville hirviän väkevää sahtia. Yhtenä yönä se vietihin sitte Saurahakahan. Ja ko aamulla aikusi mentihin sinne, niin sielä se karhu makas sahtisaavin vieressä. Eikä se päässy karkuhun, eikä tullu miesten päälle. Soli oli juonu yhtehen mittahan saavillisen sahtia, ja sen maha oli niin pullollaan, että sen meinas halijeta.
Siite ne miehet tappo sen, eikä sen päästä oo karhut tohtinu Rautiohon tulla.
Osmo Tokola on kirjoittanut runokokoelman Olla kuulumatta siihen. Otan pari esimerkkiä Osmon runoista:
Huuda kovemmin – vaikenemalla!
Pyydä enemmän – antamalla!
Silloin opit tuntemaan …
Älä odota luottamuksen hetkiä muilta,
Sinun pääsi kuitenkin vaaditaan.
Siitä, mitä toiset saavuttavat, iloitse!
siitä, mitä itse menetät, kiitä!
Etsi palvelijaasi palvelemalla!
Kestävyydelläsi voitat kerskailijan,
nöyryydellä ylpeilijän.
Jos pyydät muilta, tiedät itse antavasi.
Mutta siitäkin, että pyytämisesi on antamista,
voittosi tappioita ole iloinen,
sillä yhteytesi siihen, että näin on, riittää.
Sentähden – älä odota.
Olit katkera siitä syystä, että tuskasi taakka,
jota ruumiissasi kannoit,
tuli myöskin henkesi vankilaksi.
Katkera siitä syystä, että myös tämän vuoksi
jäi taakkasi kevyemmäksi,
Taakka ja uhri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti