Pappi Niilo Kustaa Malmberg (alun perin Nils Gustav, s. 16. helmikuuta 1807, Ylistaro - k. 21. syyskuuta 1858, Lapua) oli 1800-luvun alkupuolen herännäisen herätysliikkeen johtohahmoja. Häntä pidetään Suomen historian eräänä merkittävimmistä evankeliumin saarnaajista.
Niilo Kustaa Malmbergin vanhemmat olivat Herman Malmberg ja Liisa Greta Aejmelaeus. Herman Malmberg oli pappi, Isonkyrön pitäjänapulainen. Hän kuoli 1809. Hänen äitinsä meni uudelleen naimisiin Ylistaron seurakunnassa armovuoden saarnaajana toimineen Johan Simeliuksen kanssa pari vuotta myöhemmin. Niilo Kustaa Malmbergin elämässä se merkitsi muuttoa Uuteenkaarlepyyhyn ja sieltä jo seuraavana vuonna Reisjärvelle, jossa hän eli vanhempineen 12 vuotta.
Kolmetoistavuotiaana 1819 Niilo Kustaa Malmberg lähetettiin kouluun Raahen pedagogioon ja sieltä kolmen vuoden opiskelun jälkeen 1822 Oulun triviaalikouluun. Oulun palon jälkeen samana vuonna koulu siirrettiin Raaheen. Kasvatusisän tultua valituksi Laihian kappalaiseksi Niilo Kustaa Malmbergin koulu vaihtui jälleen. Hänet kirjoitettiin oppilaaksi Vaasan triviaalikouluun. Täältä hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1827. Jo saman vuoden kesällä hän kirjoittautui Turun akatemiaan ja ryhtyi opiskelemaan teologiaa. Opiskelut keskeytyivät Turun palon vuoksi 1827 ja saattoivat jatkua vasta syksyllä 1828 Helsingissä, johon yliopisto siirtyi.
Välivuoden Niilo Kustaa Malmberg oli kotiopettajana Ruoveden Ritoniemen kartanossa kapteeni E. G. von Enehjelmin perheessä. Ruovedellä hän tutustui tulevaan puolisoonsa Ruoveden kirkkoherran tyttäreen. Hänen palattuaan Helsinkiin opinnot keskeytyivät jälleen, koska Pietarin Pyhän Kolminaisuuden ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra E. G. Ehrström oli pyytänyt yliopistoa suosittelemaan hänelle sijaista hänen sairautensa ajaksi. Tämä elämänvaihe oli Niilo Kustaa Malmbergin myöhempää elämää ajatellen käänteentekevä. Pietarissa hän tutustui evankeliseen liikehdintään, jonka juuret olivat Keski-Euroopassa vaikuttaneessa katolisessa herätysliikkeessä. Sen keskeinen vaikuttaja oli pastori Martin Boos (1762–1825).
Tästä herätyksestä Niilo Kustaa Malmberg sai kipinän sydämeensä, niin että hänen saamansa synnyttivät laajan herätyksen jo hänen Pietarin aikanaan. Tämä johti myös hänen karkoittamiseensa Pietarista 1829. Teologian opintojensa lomassa hän toimi Pietarissa kirkkoherran saarna-apulaisena ja siellä hän tutustui pastori Martin Boosin johtamaan katoliseen herätysliikkeeseen. Hänen voimakas julistuksensa herätti Venäjän luterilaisen kirkon piispan Zacharias Cygnaeuksen huomion. Ensin Malmbergin toimintaa rajoitettiin ja myöhemmin hänet määrättiin poistumaan Pietarista. Herätysliike vaikutti Niilo Kustaa Malmbergin henkilökohtaisen hengellisen elämän syntymiseen.
Helsingissä Niilo Kustaa Malmberg jatkoi opintojaan, ja hänet vihittiin papiksi Turussa 11.6.1830. Hänet määrättiin Kalajoen kirkkoherran tohtori Frosteruksen apulaiseksi. Kalajoen emäseurakuntaan kuuluivat tällöin Alavieskan, Ylivieskan, Pidisjärven (Nivala), Haapajärven ja Sievin kappelit sekä Reisjärven ja Raution saarnahuonekunnat. Tämä elämänvaihe johdatti hänet tuntemaan Pyhäjärven kappalaisen Jonas Laguksen. Ystävyys hänen kanssaan oli merkittävä tulevia herätyksiä ajatellen. Vaikka Niilo Kustaa Malmberg omasta mielestään pitäytyi Raamattuun, kirkon tunnustukseen ja piispa Gezeliuksen raamatunselityksiin, hänen esimiehensä tohtori Frosterus kutsui hänet puhutteluun, jossa hän sai nuhteita pietismistä, lahkolaisuudesta ja hurmahenkisyydestä.
Kalajoella Malmberg tutustui pappi Jonas Lagukseen, josta oli tuleva Malmbergin ohella herännäisyyden toinen kirkollinen johtohahmo. Merkittävä oli myös Nivalaan siirron jälkeen helluntaina 1834 tapahtunut kohtaaminen Savon herätysliikkeen kärkimiehen Paavo Ruotsalaisen kanssa, jonka kanssa Malmberg ystävystyi. Ruotsalainen vaikutti Malmbergiin ja tämän uskonnäkemykseen syvästi.
Niilo Kustaa Malmberg toimi pappina Nivalassa 1.5.1838 saakka. Hän joutui monien juonittelujen tähden sivuutetuksi kappalaisen vaalissa, ja hänet määrättiin Lapuan kappalaisen apulaiseksi. Vuonna 1838 Malmberg oli monien muiden herännäispappien ja maallikoiden kanssa syytettynä Kalajoen käräjillä hartausseurojen pitämisestä ja tuomittiin pidätettäväksi virantoimittamisesta 1.1.–1.6.1842. Virkaeron jälkeen Niilo Kustaa Malmberg määrättiin Uudenkaarlepyyn kappalaisen apulaiseksi 1842 ja samana vuonna Lapuan pitäjänapulaiseksi. Tässä virassa hän oli kuolemaansa asti.
Malmberg tuomittiin muiden herännäisliikkeen johtajien kanssa Kalajoen käräjillä 1838–1839 hartausseurojen pitämisestä. Rangaistuksena oli alkuvuodesta 1842 toteutunut viraltapano puoleksi vuodeksi. Kalajoen käräjät, jossa viisi pappia, Frans Oskar Durchman, Jaakko Hemming, Jonas Lagus, Lauri Herman Laurin ja Niilo Kustaa Malmberg sekä maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalainen, 74 talonpoikaa sekä tervahovinpehtori Johan Daniel Roos sekä puolisonsa olivat syytteessä ja tuomittiin vuonna 1839 konventtiplakaatin vastaisten kirkollisten tilaisuuksien järjestämisestä, niihin osallistumisesta sekä rahavarojen keräämisestä pakanalähetystyötä varten ilman asianmukaista lupaa.
Malmberg ja Johan Daniel Roos ryhtyivät muiden heränneiden tapaan järjestämään seuroja. Kalajoella ne järjestettiin usein tervahovissa, siis plassin viereisessä tervavarastossa. He saivat tietää, että skottilaiset munkit kiersivät pohjoismaissa keräten rahaan Afrikassa harjoitettavaan pakanalähetykseen.
He innostuivat asiasta ja laittoivat rahankeräyslippaansa kotiensa eteisiin. Malmbergin lippaassa luki: "Kukin sydämensä ehdon jälkeen, ei ylösmielten eikä vaatien, sillä iloista antajaa Jumala arvostaa". Roosin lippaassa taas luki: "Älkää hyvin tekemistä ja jakamista unhottako, sillä sen kaltaiset uhrit kelpaavat Jumalalle" ja lisäksi "Mutta kun sinä almua annat, niin älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea kätesi tekee."
Kalajoen kirkkoherra Frosterus suhtautui melko pidättyvästi toimintaan ja vierasti etenkin Malmbergin ankaria saarnoja. Hän kuitenkin salli muutamien seurojen pitämistä seurakunnan tiloissa. Paikalliset viranomaiset, erityisesti nimismiehet Nils Sandman ja Wihelm Sandström eivät lainkaan katsoneet toimintaa hyvällä silmällä. Tsaarin viranomaiset suhtautuivat varsin kielteisesti kokoontumisiin, josta saattoi päätellä, että kansa liikehti. Uskonnolliset kokoukset kirkon ulkopuolella olivat heidän silmissään epäilyttäviä. Samoin körttiläisten yhdenmukainen pukeutuminen ärsytti.
Virallisen alkunsa Kalajoen käräjät saivat raportista, jonka Salon kruununvouti Gustav Hård helmikuussa 1838 lähetti Oulun läänin maaherralle R. W. Lagerborgille. Maaherra Lagerborg kirjoitti asiasta jo maaliskuussa prokuraattorille ja liitti mukaan Hårdin raportin. Maaherra katsoi, että ihmisten houkutteleminen uhraamaan varojaan säästölippaisiin soti 25.4.1696 julkaistua kuninkaallista määräystä vastaan.
Seuratilaisuudet taas loukkasivat konventtiplakaattia 12. päivältä tammikuuta 1726 ja sitä täydentävää kirjettä 2. toukokuuta 1752. Säästölippaiden asettajia maaherra kuvaa ilmaisulla "alempi papisto" ja "eräs virkamies" sekä lahjoittajia "vähemmän ajattelevaksi osaksi rahvasta."
Maaherran Lagerborg pyysi tapahtuneiden väärinkäytösten ehkäisemiseksi prokuraattorilta määräystä oikeudellisen tutkinnan aloittamiseksi. Hänen pyyntöönsä suostuttiin ja prosessi lähti liikkeelle. Tarkoituksena oli aluksi vain syyttää pappeja ja Roosia ja käyttää avoimesti talonpoikia todistajina, mutta nämä tunnustivat avoimesti järjestäneensä ja osallistuneensa seuroihin ja näin syytettyjen määrä nousi nousemistaan. Syytteet tosin syytettiin tiukasti.
Johan Daniel ja Elisabeth Roosin talo Kalajoen plassilla oli käräjien aikana enemmän kuin vain syytettyjen majapaikka. Olavi Kares toteaa kirjassaan "Palava kynttilä", että tervahovinmestari Roosin koti toimi koko käräjien aikana heränneiden "päämajana"
Tervahovissa asuttiin ja käytiin läpi käräjäpäivien tapahtumia ja pidettiin jopa käräjien aikana seuroja. Nimismies Nils Sandman uskaltautui kerran kieltämään alkamassa olevat seurat. Hän ilmoitti päätöksensä kiivastuneelle isännälle ja poistui kiireesti. Paavo Ruotsalainen ja papit pohtivat tilannetta ja päätyivät siihen, että olisi viisainta noudattaa käskyä. Lagus lähetettiin ilmoittamaan asiasta itse tervahovissa jo veisaavalle kansalle.
Ilmeisen järkyttynyt Roos vaati aluksi seurojen pitämistä. Hän oli huudahtanut "Ei mitenkään – ei vaikka Siperiaan vievät, vainon aikana kansa tarvitsee kehotusta…ja kun Paavokin on täällä." Laguksen ollessa jo ovella menossa Roos huutaa vielä kerran hänen peräänsä: "Vaan puhukin ensin Jumalan sanaa."
Seuraväen poistuessa tervahovista Ruotsalainen, papit ja Roos tarkkailivat heitä ikkunasta ja kiinnittivät huomiota heidän rauhallisuuteensa. "Oli kuin he olisivat työnsä suoritettua ja tekonsa tehtyä.. niin kuin seurat olisivat pidetty ja rukouksella päätetty.", he totesivat.
"Näettekö tuota kansaa kuinka rauhallista", kysyi Malmberg. "Siksi se kestää. Sillä se voittaa ja puolensa pitää, meidän on siitä oppiminen", sanoi Lagus.
Syytettyjen tullessa ulos viimeisestä istunnosta käräjätalosta lauantaina 31. elokuuta 1839 oli pihalle kerääntynyt joitain heränneitä ja paljon uteliaita. Syytetyt olivat vaiti. He tiesivät, että oikeus asettaa heille tuomion. Joku heränneistä aloitti pihalla Lutherin taisteluvirren "Meidän linnamm on Jumala taivaast`". Virren päätyttyä Paavo Ruotsalainen laskeutui polvilleen ja aloitti rukouksen. Hän ylisti Jumalan armoa ja sitä, että heidät oli katsottu arvolliseksi kärsimään pilkkaa ja vainoa Jeesuksen nimen tähden. Oikeuden jäsenet seurasivat hämmentyneenä koko suuren ihmisjoukon polvistumista ja yhtymistä tähän rukoukseen. Se veti heidät varmasti mietteliäiksi.
Lagus lausui myöhemmin tuosta tilanteesta profeetallisesti: " Tuon virren kaiku on kuuluva läpi aikojen".
Niin siinä kävi.
Kalajoen käräjät johtivat tavallaan vastakkaiseen tulokseen kun mihin niillä pyrittiin. Tuomio koettiin kansan keskuudessa vääräksi. Syytteessä olivat oikeastaan olleet loukatut kansalaiset
Tämän jälkeen Malmberg siirtyi lyhyen Uusikaarlepyyn pestin jälkeen Lapuan pitäjänapulaiseksi. Hän osti Lapualta 1848 Marielundin tilan. Siitä muodostui joksikin aikaa herännäisyyden keskuspaikka, jossa pidettiin muun muassa isoja hääseuroja. Hänen kuollessa 1858 herännäisyyden johtoon tulivat maallikot kirkollisten johtajien sijaan.
Toimiessaan pappina Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla Niilo Kustaa Malmberg sai elää aikana, jolloin hengellisellä kylvötyöllä oli otollinen maaperä. Kirkollisessa elämässä vallitsi valistusajalta peräisin oleva suuntaus, joka painotti uskonnossa hyvettä ja järjenmukaisuutta. Pappiloitten elämä keskittyi seurusteluun säätyläisten kanssa. Huvittelulla väkijuomien käyttöineen oli seurustelussa huomattava sija. Papin tehtäväksi nähtiin ”kerätä kaikki voimansa ihmiskunnan korkeimpien tarkoituksien, valistuksen ja siveellisyyden hyväksi”.
Herännäisyyteen liittyneet papit alkoivat erkaantua herätysliikkeestä 1850-luvun alkupuolella. Hajaannukseen johtaneiden riitojen aikana Malmbergia syytettiin liiallisesta alkoholin käytöstä ja aviorikoksesta, jonka toisena osapuolena olisi ollut hänen toinen puolisonsa. Väitteiden takana oli ilmeisesti toinen herännäissaarnaaja Carl Gustaf von Essen, jonka kanssa Malmberg oli ajautunut riitoihin. Pappien erkaantumisen jälkeen Malmberg säilytti arvovaltansa vaikutusalueensa heränneen talonpoikaisväestön keskuudessa.
Niilo Kustaa Malmberg oli naimisissa kahdesti: 1832–1851 Sofia Amanda Karolina Bergrothin kanssa ja 1853–1858 Helena Jaakontytär Huhtalan kanssa. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun herännäisyyden johtaja, Wilhelmi Malmivaara, on hänen poikansa jälkimmäisestä avioliitosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti