Nuijamiesten pääideologiksi kutsuttu Kalajoen kirkkoherra Ljungo Tuomaanpoika piti nuijasodan keskeisenä syttymissyynä talonpoikien päätöstä lakata maksamasta laittomiksi katsomiaan linnaleirejä.
Hyvin monet tietävät nuijasodan, mutta hyvin harvat tuntevat sen. Nuijasota on yksi suomalaisuuden symboleista. Sitä pidetään suomalaisten nousuna vierasta sortajaa edesauttanutta aatelia vastaan. Nuijasotaa edelsi Ruotsin ja Venäjän välillä käyty 25-vuotinen sota (1570-1595) sekä kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan kamppailu Ruotsin kuninkuudesta.
Tärkein sodan seurauksista, jonka on katsottu vaikuttaneen nuijasodan syttymiseen on linnaleiri, jolla tarkoitettiin alkuaan sotaväen ylläpitoon käytettyä veroa. Kun sanottiin, että sotilaat asetettiin linnaleiriin, merkitsi se, että heidät majoitettiin maaseudun kyliin ja että heidän huoltoaan varten kerättiin talonpojilta luontaistuotteita – lähinnä ruokatavaroita, viljaa ja heinää. Vuodesta 1574 lähtien sotilaat saivat oikeuden periä itse saatavansa talonpojilta. Sotilaat kuitenkin harjoittivat linnaleiriä kerätessään törkeää mielivaltaa. Talonpojat valittivat vääryyksistä kuninkaalle ja nousivat vastustamaan kylissä ja taloissa mellastaneita sotilaita.
Nuijasodan tausta
Juhana III:n kuoltua 1592 Ruotsin kruunun peri hänen poikansa Sigismund, joka oli vuonna 1587 kruunattu Puolan kuninkaaksi. Sigismundin setä, Södermanlannin herttua Kaarle, Kustaa Vaasan nuorin poika, alkoi tavoitella Ruotsin kruunua. Sigismund piti hoviaan Puolassa. Kaarle-herttualla oli vahva asema Ruotsissa. Sigismundin vahvin tuki Ruotsin valtakunnassa oli Suomen ja Viron käskynhaltijalla ja Suomeen sijoitettujen sotajoukkojen ylipäällikkö marski Klaus Flemingillä. Kun sota Venäjää vastaan päättyi vuonna 1595 Täyssinän rauhaan, ei Fleming Kaarle-herttuan hyökkäyksen pelossa kotiuttanut sotajoukkoja, vaan ne asetettiin linnaleiriin ympäri maata. Talonpoikien protestit seurasivat välittömästi. Fleming ei taipunut, sotilaat jäivät kyliin. Suomen talonpojat kokivat Flemingin päävastustajakseen.
Nuijasota
Marraskuun 25. päivänä eli Pyhän Katariinan päivänä vuonna 1596 käynnistyi tapahtumasarja, josta kehittyi maamme suurin ja samalla Pohjoismaiden viimeinen merkittävä talonpoikaiskapina, nuijasota. Katariinan päivää Isonkyrön kirkolle viettämään kokoontuneet talonpojat päättivät silloin edusmiestensä palattua kotiin Ruotsista kieltäytyä linnaleiristä eli sotaväen muonituksesta ja majoituksesta ja olivat myös valmiit ase kädessä puolustamaan tätä ratkaisuaan. Samana päivänä sattunut selkkaus talonpoikien ja sotaväen välillä sytytti kolme kuukautta kestäneen kansannousun.
Pohjalaisten kapinaliike levisi yli koko suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan ja eräisiin Keski-Pohjanmaan pitäjiin. Se tempasi mukaansa lähes koko Savon ja ulottui Ylä-Satakunnan ja Hämeen pohjoisosiin. Johtajanaan ilmajokelainen suurtalonpoika ja maakauppias Jaakko Ilkka, jolla entisenä ratsumiehenä oli sotakokemusta, pohjalaiset etenivät Ylä-Satakuntaan, nykyiselle Pirkanmaalle. Vuoden viimeisenä päivänä 1596 Nokialla käytiin talonpoikien ja marski Klaus Flemingin joukkojen välillä ratkaiseva taistelu, jossa talonpojat lyötiin hajalle. Tämän jälkeen tuli Hämeen ja Savon talonpoikaisjoukkojen vuoro. Ne tuhottiin Nyystölässä Padasjoella 14.1.1597 sekä Mikkelin kirkolla 23.1.1597 käydyissä taisteluissa ja seuranneissa verilöylyissä.
Tappioiden jälkeen kansannousuun liittyneet alueet joutuivat yleisen eurooppalaisen käytännön mukaisesti voittajien säälimättömän ryöstelyn kohteeksi. Samaan aikaan kun talonpoikien kukistaminen oli vielä käynnissä Savossa, nousivat kuitenkin Pohjois-Pohjanmaan talonpojat Klaus Flemingin hallintoa vastaan. Tämä pohjalaisten toinen kapinaliike ulottui pohjoisessa aina Kemin pitäjään asti ja siihen liittyi myös suurin osa Etelä-Pohjanmaata. Ilmajoella, Santavuoren luona helmikuun 24. päivänä 1597 käydyssä ratkaisevassa taistelussa Klaus Flemingin joukot löivät talonpojat hajalle, minkä jälkeen Pohjanmaan etelä- ja keskiosat joutuivat sotajoukkojen hävityksen kohteeksi. Kolme kuukautta kestäneen kansannousun aikana nousivat miestappiot lähes 3 000:een, mikä vastasi noin puoltatoista prosenttia nykyisen Suomen senaikaisesta väestöstä. Sama suhteellinen osuus tämän päivän Suomen asukasmäärästä tekisi 75 000 ihmistä.
Laiton linnanleiri
Nuijasota saattoi nousta Pohjanmaalta siksi, että Pohjanmaa oli syrjässä valtakeskuksista ja lisäksi Pohjanmaalta oli Ruotsiin paremmat yhteydet kuin muualta maasta. Flemingin kielsi kuoleman uhalla valittamasta asioista Ruotsin herttualle. Kuitenkin 39 talonpojan seitsemästä kihlakunnasta onnistui välttää Flemingin vartijat, ylittää Ahvenanmeri ja jättää valitus herttualle. Siinä he asettuivat avoimesti kannattamaan Kaarlea ja ilmoittivat olevansa tälle uskollisia " niin kauan kuin veri on lämmintä sydämissämme". Nuijamiesten pääideologiksi kutsuttu Kalajoen kirkkoherra Ljungo Tuomaanpoika piti nuijasodan keskeisenä syttymissyynä talonpoikien päätöstä lakata maksamasta laittomiksi katsomiaan linnaleirejä.
Verot olivat keskiaikaisen ajattelutavan mukaan talonpoikien korvaus kuninkaalle ja kruunulle siitä, että nämä huolehtivat velvollisuuksistaan alamaisiaan kohtaan. Verojen kerääminen siis edellytti vastavuoroisia palveluja alamaisiaan kohtaan. Tärkein palvelu oli turvallisuus. Veroja maksettiin, jotta kuningas saattoi ylläpitää sotavoimia puolustaakseen alamaisia hyökkääjää vastaan. Söderköpingin valtiopäivillä 1595 suoritettu "lobbaus" linnaleiriä vastaan oli ainutlaatuinen ilmiö Suomen alueen talonpoikaislevottomuuksien yhteydessä.
Kuninkaat vierailivat Kalajoella
Ljungo Tuomaanpoika tuli Kalajoen kirkkoherraksi vuonna 1592. Myöhemmin hän oli myöskin Pohjois-Pohjanmaan rovasti. Hän asettui useimpien Pohjanmaan pappien tapaan kannattamaan Kaarle-herttuaa. Ljungo oli Arbogan valtiopäivillä 1597 pappissäädyn edustajana. Siellä hän mm. teki selkoa nuijasodasta syyttäen Klaus Flemingiä mielivallasta. Kun Sigismundin sotapäällikkö Akseli Kurki tuli 1599 Pohjanmaalle, Ljungo Tuomaanpoika pakeni Ruotsiin. Linköpingin valtiopäivillä 1600 Ljungo selosti Pohjanmaan miesten sopimusta niin ansiokkaasti, että hän pääsi Kaarle-herttuan suosioon ja sai tehtäväkseen uudistaa Ruotsin maanlain suomennoksen. Vuonna 1600 lopetettiin linnaleirijärjestelmä. Vuonna 1607 Kaarle-herttua kruunataan Ruotsin kuninkaaksi. Vuonna 1602 helmikuussa Kaarle-herttua vieraili Kalajoella mukanaan mm. 6-vuotias kruununprinssi Kustaa Aadolf. Kun Kustaa II Aadolf sitten 1614 kuninkaana vieraili Kalajoella, hän yöpyi Ljungon lesken luona Pitkäsenkylän Mantilassa.
Ljungo käytti maanlain suomennoksessaan Turun ja Pohjanmaan alueen murretta. Hän luovutti v. 1602 suomennoksen käsikirjoituksen Kaarle-herttualle tämän yöpyessä Kalajoen pappilassa. Ljungo suomensi myös kaupunkilain ja sai sen valmiiksi v. 1609. Lakeja alettiin latoa painokuntoon seuraavana vuonna, mutta ilmeisesti sekä tekijän että kuninkaan kuoleman vuoksi suomennokset jäivätkin painamatta. Ne julkaistiin vasta v. 1852.
Kalajoen kolmas kirkko
Kirkko rakennettiin Ljungo Tuomaanpojan ollessa Kalajoen kirkkoherrana lähelle pappilaa, tervatoria, maantietä ja satamaa. Kirkon paikka osoittautui kuitenkin kelvottomaksi. Savinen rantatörmä aiheutti kirkon kallistumisen ja vaarana oli, että kirkko vyöryisi Kalajokeen. Kirkko purettiin ja neljäs kirkko rakennettiin Etelänkylälle v. 1636. Kirkon muistomerkki sijaitsee Plassintien varressa Kalajoen sairaalaa vastapäätä. Nykyinen puistoalue on entistä hautausmaata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti