Maarit Verronen (s. 20.8.1965 Kalajoella ) on suomalainen kirjailija. Vanhemmat: insinööri Harri Verronen ja Kaija o.s. Hemmilä. Maaritin mummola on Kalajoen Raution kylässä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1984 (Kalajoen lukio), FK 1989 (Oulun yliopisto; pääaineena tähtitiede) FL 1991 (Oulun yliopisto; pääineena tähtitiede).
Verronen on työskennellyt Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä ja opiskellut myös aate- ja oppihistoriaa. Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1994 lähtien. Maarit Verronen asuu Helsingissä. Hän aloitti fantasiakirjailijana, mutta myöhemmin tyyli on muuttunut maanläheisemmäksi. Kontrolloivat yhteisöt, sopeutumisen ja erilaisuuden väliset ristiriidat, ääriolosuhteet, vaeltaminen ja selviytyminen ovat silti kantavia teemoja Verrosen koko tuotannossa. Maarit Verronen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.
Verronen kuvaa teoksissaan usein ohikulkijoita ja tarkkailijoita, viisaita matkaajia tai ulkopuolelle jääneitä. Useimmat hänen teoksistaan sisältävät joitakin fantasia-aineksia, hänen teoksiaan voidaan kuvailla käsitteillä reaalifantasiatai maaginen realismi.
Maarit Verrosen syksyinen Karsintavaihe oli laaja yhteiskunnallinen romaani. Jos ajatellaan kirjailijan tuotteliaisuutta, niin Verronen on Suomen kärkeä. Hänen skaalansa on myös laaja. Hän on kirjoittanut tieteiskirjallisuutta (sci-fi) ja fantasiaa. Karsintavaihe esimerkiksi edustaa suhteellisen suosittua dystopiaa, joka tarkoittaa unelmointikirjallisuuden vastakohtaa: pahimpia mahdollisia tulevaisuuksia. Verronen on lukenut tarkkaan ajan merkkejä ja liberalististen oikeistopoliitikkojen ajatuksenjuoksua. Hänen on tarvinnut vain vähän vahvistaa trendejä ja varjostuksia, ja painajaismainen yhteiskunta on valmis.
Maarit Verrosen romaanissa sairastaminen on tullut liian kalliiksi, 35-vuotias on jo liian vanha palveluammatteihin ja ihmiset on jaoteltu asumaan sosiaalisen asemansa perusteella eri vyöhykkeille. Verronen on luonut kiehtovan todellisuuden, joka valitettavasti lomittuu meidän todellisuuteemme pelottavan hyvin. Tarinassa ainoat järjen ihmiset ovat onnelliset päähenkilöt nelikymppinen Lumi, hänen rakastettunsa 69-vuotias Kalevi ja näiden huostassa oleva puolitoistavuotias Verneri. Karsintavaiheessa ihmisiä on liikaa ja kaikkialla on niukkuutta.
Maailma on levoton ja kaoottinen paikka. Ihmiset pelkäävät, mutta eivät tiedä mitä ja turvavarustautuvat, eivätkä ymmärrä miksi. Koska työ on automatisoitu ja katoamassa, turvafirmojen värväystoiminta on eräänlaista työttömyyskorvausta. Pätkätyöstä ja työn perässä raahustamisesta on tullut lähes kaikkien kohtalo. Päähenkilö Lumi on kuitenkin lukenut ihmisistä, jotka ovat kertoneet hypänneensä oravanpyörästä ja alkaneensa elää ihmisarvoista elämää. Mahdollisuuksia on myös köyhille, kauniille ja yritteliäille.
Ihmisten elämää vartioidaan niskaan laitetuilla siruilla, ja heidät luokitellaan väreillä. Esimerkiksi vihreä on tavoiteltu statusväri, joka antaa mahdollisuuden parempaan asumiseen, työpaikkaan ja elämään yleensäkin. Myös kirjainluokituksia käytetään: jos putoaa alimpaan D-luokkaan, siinä palkka putoaa 60 prosenttia, pitää olla käytettävissä aina, ja kaikki vanhat sopimukset sanotaan irti. Usein toisenlaista todellisuutta kuvaava Maarit Verronen on uusimmassa romaanissaan tullut lähemmäksi arkipäivän todellisuuttamme. Tarkkanäköisesti hän kuvaa sellaisia aikamme ilmiöitä, jotka saattavat tulevaisuudessa toteutua kauhistuttavasti. Tilanteita ja asioita taitavasti kärjistäen Verronen saa tekstiinsä huumoria ja yllättävyyttä yleensäkin.
Maarit Verronen kertoo nykyisestä asuinpaikastaan Helsingistä näin:
Olen syntynyt maaseudulla; asunut ensin yhdeksäntoista vuotta yhdeksäntuhannen asukkaan paikkakunnalla ja sitten yksitoista vuotta vajaan sadantuhannen asukkaan kaupungissa. Vasta sen jälkeen muutin pääkaupunkiin. Muutin, koska halusin asua juuri täällä; koska tämä on oikea kaupunki, sopivan kokoinen, ja minulla on täällä ystäviä. En luopunut mistään, kun tulin tänne; tämä kaupunki ei vaatinut minulta uhrauksia. Monta kertaa olen havahtunut talvisen iltapäivän hämärässä jonkin vilkasliikenteisen kadun keskikorokkeella vihreää valoa odotellessani ajattelemaan, että tämä on minun kotikaupunkini, ja täällä haluan elää.
Olen löytänyt täältä muun muassa aarniometsän ja ihmisiä, jotka asuvat keskellä kaupunkia omakotitalossa meren rannalla. Pidän pienistä saarista, joita täällä on paljon, ja maailman lyhimmästä luontopolusta, joka eräänä kesänä ilmestyi tiheään kaislikkoon kahdensadan metrin päähän keskusrautatieasemasta. Ja ihmisistä, satunnaisista vastaantulijoista. Ystävällinen pultsari halusi kerran Sörnäisten metroaseman edustalla auttaa minua saamaan polkupyörän lampun toimimaan. Yritys ei tuottanut tulosta, koska ongelmana olivat loppuun kuluneet paristot - mutta ajatus oli kaunis. Toisella kerralla tuntematon nainen olisi halunnut, että tulen hänen kanssaan panttilainaamoon ja todistan siellä oman henkilöllisyyteni ja sen, että hän on se joka sanoo olevansa. Hänen henkilöllisyystodistuksensa oli unohtunut kotiin - tietysti hyvämaineiseen ja varakkaaseen kaupunginosaan - eikä hän enää ehtinyt käydä sitä hakemassa ennen sulkemisaikaa. Hyvä yritys, virkistävän naiivi ja omaperäinen. Ja mistä tietää, vaikka hän olisi puhunut totta? Minä vain olin niin kyynisen epäluuloinen, että en lähtenyt hänen mukaansa. Sitten oli vielä se vähän rähjäisen näköinen mies, joka kysyi kelloa bussissa. Kun vastasin "puoli neljä", hän halusi tarkennuksen: "Iltapäivälläkö?" Ennen luulin, ettei tuollaisia ihmisiä oikeasti ole olemassa. Mutta on heitä.
Työhuoneeni ikkunasta näkyy puisto, hiljainen kuja ja muutamia kauniita taloja. Pikkuvarpuset hyppivät orapihlaja-aidan juurella ja penkovat kuivuneita lehtiä. Aina silloin tällöin matkustan täältä kauas muutamaksi viikoksi näkemään ja kokemaan jotakin aivan muuta. Mutta sitten kun taas rauhoitun työskentelemään kotona, haluan nähdä ikkunasta juuri tuollaisen maiseman.
Teokset
Älä maksa lautturille (16 novellia), Kirjayhtymä 1992
Yksinäinen vuori (romaani), Kirjayhtymä 1993
Viimeinen lapsitähti ja muita ylimääräisiä ihmisiä (13 novellia), Kirjayhtymä 1994
Pimeästä maasta (romaani), Kirjayhtymä 1995
Kulkureita ja unohtajia ( 22 novellia), Kirjayhtymä 1996
Matka Albaniaan (matkakirja), Kirjayhtymä 1997
Luolavuodet (romaani), Kirjayhtymä 1998
Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä. Novelleja. Tammi, 1999. ISBN 951-31-1619-0.
Kylmien saarten soturi. Tammi, 2001. ISBN 951-31-2121-6.
Luotettava ohikulkija. Novelleja. Tammi, 2002. ISBN 951-31-2470-3.
Pieni elintila. Tammi, 2004. ISBN 951-31-2995-0.
Keihäslintu. Novelleja. Tammi, 2004. ISBN 951-31-3093-2.
Osallisuuden tunto. Tammi, 2006. ISBN 951-31-3716-3.
Saari kaupungissa. Novelleja. Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3876-9.
Karsintavaihe. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4296-4.
Normaalia elämää. Novelleja. Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4743-3.
Palkinnot
Sijoituksia ja kunniamainintoja Suomen tieteiskirjoittajat ry:n novellikilpailussa (1985) ja Tampereen science fiction -seuran novellikilpailuissa 1987–1991.
Kalevi Jäntin palkinto1992.
Portti-palkinto vuoden 1993 parhaasta fantasiakirjasta.
Atorox-palkinnon toinen sija novellista "Älä maksa lautturille" 1993.
Euroopan yleisradioliiton EBU:n nuorten käsikirjoituskilpailun palkinto 1993, kymmenen finalistin joukossa, palkinto noin 100 000 markkaa.
Finlandia-ehdokkuus 1993 (Yksinäinen vuori).
Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1994.
Finlandia-ehdokkuus 1995 (Pimeästä maasta).
Olvi säätiön kirjallisuuspalkinto 1996.
Sokeain kuunnelmapalkinto kuunnelmasta "Kellarimies ja vaimo" 1997.
Lukiolaisten Nuori Aleksis 2005 -palkinto kirjasta Keihäslintu
Novelleja
"Saari ja lentäjä". Antologiassa Jäinen vaeltaja, Ursa 1986.
"Teloitus". Aikakone 3/1989.
"Desierto.bas". Portti 4/1989 ja antologiassa Keskiyön mato Ikaalisissa, Ursa, 1989
"Freyrin maa, Ingolfin maa". Aikakone 1/1992.
"Uhrituoksujen viesti". Antologiassa Kultainen naamio, 1993.
"Pitkä, hyytävä kesä". Mytago 4, 1993.
"Pahanilmanlintu". Image 1994.
"Kellonvalajan suku". Portti 2/1996.
"Pikkuvanha petunjärsijä". Virke 1997.
"Varjomaa". Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja 44, 2000 .
The Dedalus Book of Finnish Fantasy (2006, toimittanut Johanna Sinisalo), käännökset novelleista "Musta juna" ja "Kellarimies ja vaimo"
Kuunnelmat
"Mustahiuksinen nainen", 1996
"Kellarimies ja vaimo", 1997
"Ruhtinas Ardian", 1999
"Tuntematon eteläinen maa", 2006
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti