perjantai 20. marraskuuta 2009

Saara Kiiveri –sopraanolaulaja




















Saara Kiiveri on kalajokinen sopraanolaulaja, joka on yksi Suomen parhaista sopraanolaulajista. Saara on syntynyt 27.8.1986. Jo lapsena Saarasta näki, että hänestä tulee jotain suurta ja merkittävää. Alle kouluikäisenä hän soitteli pianolla omia sävellyksiään. Musiikki on ollut hänelle kaikki kaikessa jo lapsesta lähtien. Saara aloitti musiikkiopintonsa Ylivieskan seudun musiikkiopistossa pianon soitolla 1995. Hän vaihtoi pääaineensa lauluun syksyllä 2003 opettajanaan Katrina Leppänen.

Tällä hetkellä ( 20.11.2009) Saara Kiiveri opiskelee laulupedagogiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulussa oopperalaulaja, yliopettaja Airi Tokolan johdolla. Keväällä 2007 Saara suoritti C-kurssitutkinnon erinomaisin arvosanoin. Syksyllä 207 hän osallistui opettajansa kanssa Suomen edustajana EVTA:n (European Voice Teacher Assosiation) kansainväliseen nuorten laulajien katselmukseen ja laulupedagogiseen viikkoon, mikä järjestettiin Kudowassa, Puolassa.

Saara on täydentänyt opintojaan myös mm. Udo Reinemannin, Monica Trinin ja Jorma Hynnisen mestarikursseilla sekä Peter Nelssonin ja Ilmo Rannan lied-kursseilla. Syksyllä 2007 Saara sai Musica – Oulun musiikkiteatteriyhdistys ry:n stipendin sekä valittiin Oulu Tullin Rotaryklubin vuoden 2008 stipendiaatiksi.

Kevätlukukauden 2008 hän oli vaihto-oppilaana Luganossa (Conseravatorio della Svizzera Italiana) opettajanaan professori Monica Trini. Sveitsissä ollessaan Saara esiintyi paljon ja lauloi myös orkesterin solistina. Keväällä 2010 Saara Kiiveri nähdään 1. Naisen roolissa Mozartin Taikahuilu-oopperassa, mikä nähdään Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijatuotantona.

Saara Kiiveri on laulajasukunsa kirkkain tähti. Hänellä on puhdas ääni ja mahtavat äänivarat. Hän on laulajana todellinen superlahjakkuus. Hän on kaunis nainen ja hänellä on ihana luonne. Hänellä on kaikki menestyksen geenit ja palikat kohdallaan. Hänellä on loistava tulevaisuus edessään.