lauantai 22. marraskuuta 2008

Efraim Kilpinen - kalajokinen kanteleentekijä

















Efraim Kilpinen kävi nuoruudessaan vuosina 1881–85 Oulussa puuseppäkoulun. Ruotsinkielisen sukunimensä Alholm hän muutti 1883 Kilpiseksi ihailemansa suomalaisuusmiehen Wolmar Kilpisen (Schildt) mukaan.

Puusepänkoulun suorittamisen jälkeen Efraim Kilpinen toimi Haapaveden kansanopistossa käsityön opettajana. Haapavedellä Kilpinen tutustui maankuuluun kanteleensoittajaan Pasi Jääskeläiseen. Kerran Pasi pyysi Kilpistä korjaamaan kanneltaan, tästä sitten alkoi myös hänen kanteleenrakentajana tunnettu uransa. Kilpinen toimi vielä kauan enemmän puuseppänä. Hän oli erittäin taitava suksimestari ja sai useita palkintoja suksistaan.

Taito isältä pojille

Kilpinen opetti myös pojilleen Matille ja Oskarille kanteleitten rakentamisen ja niin Kalajoelle kehittyi kanteleverstas. Pasi Jääskeläinen oli kertonut Kilpisistä Helsingissä musiikkiliike Fazerilla ja sieltä alkoi Kilpisille tulla runsaasti kanteleitten tilauksia, kerrankin yhtä aikaa 100 kannelta. Etenkin 1920- ja -30-luvut olivat hyvin kiireistä aikaa. Kun vielä yksityisetkin tilasivat kanteleita, kysyntä ylitti usein tarjonnan. Kilpisten kanteleet tunnettiin kaunissointisina, niitä käyttivät useat nimekkäät kanteletaiteilijat Suomessa. Kilpiset suunnittelivat kanteleeseen myös monia rakenteellisia uudistuksia, jotta soitinta voisi käyttää monipuolisemmin. He saivat kanteleistaan ensimmäisiä palkintoja. Efraim Kilpinen valmisti jopa 30-kielisiä kanteleita.

Efraim Kilpisen poika Oskari Kilpinen (13.4.1895 – 8.11.1980) jatkoi kanteleitten rakentamista isänsä jälkeen ja myös hänestä tuli myös maankuulu mestari. Isänsä tavoin hän teki taidokkaita käsitöitä. Oskari sai vuonna 1969 Kalevala-seuran tunnustuspalkinnon ja kunniakirjan tunnustukseksi ansiokkaasta työstä kansallissoittimemme kehittämisessä.

Kilpisten verstaalta on kanteleita kulkeutunut moniin Euroopan maihin, ainakin Pohjoismaihin ja Saksaan, myös amerikansuomalaiset ovat niitä hankkineet. Kilpiset rakensivat yli 4000 kanteletta. Efraim Kilpinen oli taiteellinen myös runouden alalla: hän kirjoitti runoja, jotka tosin jäivät pöytälaatikkoon. Efraim Kilpinen sai ansioistaan Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin.

Tietoja V. H. Kiviojan arkistosta

Efraim Juhonpoika Kilpinen (vuoteen 1883 saakka Alholm) on Kalajoella 13.12.1862 syntynyt puuseppä ja kanteleentekijä, joka kuoli 9.12.1951 Kalajoella. Hän avioitui 31.8.1884 Kalajoella Sofia Tuomaantytär Heikkilän (20.1.1864 - 7.1.1947) kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta Väinö (2.11.1884 -3.3.1893), Johanna (12.10.1887 - 1909), Aino Sofia (20.7.1890 - 6.2.1893), Anni (27.1.1893 - kuoli Karijoella 12.2.1907), Kaarlo Oskari (13.4.1895 -8.11.1980), Matti Viljami (17.2.1897 - ?) ja Tyyne Maria (17.6.1903 -?).

Efraim Kilpisen vanhemmat olivat merimies Johan Annanpoika Ahlholm (alkuaan Lepistö) syntynyt 7.12.1821 ja kuollut 7.8.1893. Äiti oli Johanna Vilhontytär omaasukua Pokela syntynyt 28.7.1821 Alavieskassa ja kuollut 31.7.1904). Efraimin äidin, Sofia Tuomaantyttären vanhemmat olivat Tuomas Pekanpoika Heikkilä ja Priita Kaisa Juhontytär Kekolahti (Stenman). Efraim Kilpinen asui 18.7.1881 - 17.9.1885 välisenä aikana Oulussa, jossa hän kävi puusepänkoulua.

Ei kommentteja: